Tehdassuunnittelija, Teollisuus

Palatko halusta päästä suunnittelemaan teollisuuden uudistuvia ratkaisuja? Meitä teollisuuden ammattilaisia on Suomessa jo yli 550. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden teollisuutta.

Haemme tehdassuunnittelijoita teollisuuden asiakasrajapintaan Kotkaan.

Etsimme teollisuuden asiakkaillemme henkilöitä toimimaan asiakasrajapinnassa mekaanisen tehdassuunnittelun suunnittelutehtävissä.

Etsimme: 
Pääsuunnittelijoita
Putkisto- ja layoutsuunnittelijoita
Tehdas- ja laitossuunnittelijoita 
Suunnittelun projektiosaajia

Työskentelypaikkasi tulee olemaan joko meidän omissa tai asiakkaidemme tiloissa vaihtelevasti. Tukipaikkasi on ensisijaisesti Kotkassa, mutta myös Kouvola tai Porvoo voi olla mahdollinen sijoituspaikkasi.


Millaisia työtehtäviä tarjoamme?

Työtehtävät muotoutuvat kokemuksesi ja osaamisesi mukaan. Aiemmasta kokemuksestasi riippuen työtehtäviisi voi kuulua pääasiallisten suunnittelutehtäviesi lisäksi esimerkiksi asennusten valvontaa tai muita asiantuntijatehtäviä. Lopullinen työnkuva ja vastuualueet tullaan räätälöimään henkilökohtaisten vahvuuksiesi ja työkokemuksesi perusteella. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Millaista henkilöä etsimme?

Olet etsimämme henkilö, jos olet ulospäin suuntautunut teollisuuden ammattilainen. Voit olla joko nuori nouseva tähti tai kokeneempi konkari. Tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olet energinen tiimityöntekijä. Palvelukulttuuriajattelu sujuu sinulta luontevasti. Toivomme, että sinulla on aito innostus omaa alaasi ja suunnittelutyötä kohtaan, ja haluat olla mukana rakentamassa yhtä alansa parasta toimijaa.

Teet työtä laadukkaasti ja varmistat lopputuloksen huolellisesti ammattimaiseen tapaan. Osaat toimia monipuolisessa toimintaympäristössä. Tämän tehtävän suhteen kokemus teollisuuden suunnittelutehtävien puolelta on suuri etu. Osaat vähintään yhden 3D Plant Engineering CAD -ohjelman hyvin.

Odotamme sinulta

  • PDS- tai SmartPlant-ohjelmisto-osaamista
  • PDMS- tai E3D-ohjelmisto-osaamista
  • Vertex G4 Plant -ohjelmisto-osaamista
  • tehtävään soveltuvaa koulutusta ja osaamistaustaa
  • vähintään 5 vuoden kokemusta laitos- tai putkistosuunnittelusta tehdasympäristöstä tai prosessiteollisuudesta
  • vähintään yhden 3D Plant Engineering CAD -ohjelman hyvää osaamista
  • itseohjautuvuutta, paineensietokykyä sekä kykyä toimia sekä itsenäisesti että projektiryhmissä

Eduksi katsomme

  • tehdas- / laitossuunnittelukokemuksen
  • muun kielitaidon englannin kielen lisäksi
  • työmaakokemuksen / HVAC-osaamisen / prosessiosaamisen / projektiosaamisen
  • kokemuksen ydinvoima- tai öljy-/kaasuteollisuuden parista
  • paikalliskokemuksen Kaakkois-Suomen teollisuudesta


Mitä tarjoamme sinulle?

Pääset mukaan aidosti mielenkiintoisiin, vaihteleviin ja haastaviin työtehtäviin sekä kehittämään ammattitaitoasi erilaisissa projekteissa. Työntekijämme arvostavat Rejlersiä joustavana ja vastuullisena työnantajana. Iloa työpäivään tuo mukava työyhteisö ja viihtyisä toimisto. Arvostamme syvällistä osaamista, halukkuutta oppia ja kehittyä sekä työntekijöidemme hyvinvointia. Joustavat työskentelymahdollisuudet selkeyttävät oman työn ja elämän suunnittelua.

Lisäksi:

  • käytössäsi on nykyaikaiset työvälineet ja ohjelmistot
  • sinulla on osaavan ja motivoituneen asiantuntijaryhmän tuki
  • tarjoamme urakehitysmahdollisuuksia vahvasti kasvavassa ja kehittyvässä konsernissa
  • tarjoamme mahdollisuuden menestyä
  • meillä on kilpailukykyiset kattavat edut


Työtämme ohjaa visiomme: Home of the learning minds. Uskomme jatkuvaan oppimiseen ja kehitykseen. Me haluamme menestyä sekä yksilöinä että yrityksenä yhteisen tavoitteen kautta: menestys jatkuvan oppimisen avulla.

Tutustu toimintaamme ja yrityskulttuuriimme nettisivuillamme, somessa ja Tunto-palvelussa.


Haluatko mukaan voittavaan joukkueeseen?

Lähetä pikaisesti hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi hakulomakkeellamme osoitteessa career.rejlers.fi 30.4.2021 mennessä. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Ville-Veikko Karhunen, Business Unit Manager Kotka
+358 44 281 9291, ville-veikko.karhunen@rejlers.fi

 

Rejlers tarjoaa monipuolisia insinööripalveluja teollisuuden, energian, rakentamisen ja infran asiakaskunnille. Tarjoamme asiakkaillemme myös digitaalisia palveluratkaisuja yhdistämällä ICT:n insinööriosaamiseen. Rejlersin osaaminen on asiakkaiden käytössä konsulttipalveluina, palvelutuotteina ja projektiratkaisuina. Yli 1 000 työntekijäämme työskentelevät Suomessa ja Abu Dhabissa yli 20 paikkakunnalla. Toiminta Suomessa alkoi vuonna 1980 Mikkelissä, ja liikevaihtomme 2020 oli noin 87 miljoonaa euroa. Olemme osa pohjoismaista, NASDAQ Tukholman pohjoismaiselle pörssilistalle listattua Rejlers AB -yhtiötä.

Or, know someone who would be a perfect fit? Let them know!

Jokikatu 7
06100 Porvoo Directions View page

Kotka

Tornatorintie 3
48100 Kotka Directions

Kouvola

Kauppamiehenkatu 4
45100 Kouvola Directions View page

Home of the learning minds

Our work is guided by our vision: Home of the learning minds. We believe in continuous learning and development. We want to succeed both as individuals and as a company through a common goal: success through continuous learning.

Teamtailor

Applicant tracking system by Teamtailor